Erityislapsi steinerkoulussa
Steinerkoulu on koulu kaikille lapsille. Vuosien mittaan steinerkouluissa on ollut oppilaana monia lapsia, joiden koulupolku ei ole ollut tavallinen tai helppo. Tavallinen steinerkoulu ei kuitenkaan ole koulu pelkästään erityislapsille. Se, että erityislapsi integroituu luokkaan sujuvasti, vaatii opettajalta ja koko koululta erityistä panostusta, oli koulumuoto mikä tahansa. Jokaisen lapsen kohdalla kouluissa punnitaan tarkkaan, onko se juuri hänelle se oikea ja paras paikka. Onnistuneita tarinoita on kuitenkin aina ihana kuulla. Tässä yksi sellainen.
 |
| Kuva: Ari Harmanen |
Teksti: Laura Krook
Poikani Björn Krook oli Sammatin Vapaan kyläkoulun oppilaana neljän vuoden ajan 1999–2003, luokka-asteet 6–9, ja sai sieltä peruskoulun päättötodistusta vastaavan todistuksen. Haluan äidin näkökulmasta kertoa kokemuksiani kouluajasta Sammatissa.
Päätös valita lapselleni steinerkoulu oli hyvin tietoinen. Tämä valinta kyseenalaistui kuitenkin monta kertaa, sillä pojalla oli steinerpäiväkodista alkaen vaikeuksia lapsiryhmässä. 9-vuotiaana hän sai asperger-diagnoosin, ja monta kysymystä sai vastauksensa.
Pohtiminen jatkui. Olisiko pojalle kenties peruskoulun erityisopetus tarjonnut sopivamman kouluvaihtoehdon? 1990-luvulla ei Asperger-erityisryhmiä juuri ollut, ei ainakaan osunut eteemme hyvää vaihtoehtoa. Steinerpedagogiikan perinteinen ajatus luokkayhteisöstä, johon mahtuu myös erityistukea tarvitsevia, tuntui itsestäni lapsen kannalta parhaalta. Aspergerin oireyhtymä ei ole kehitysvamma, mutta saa aikaan erilaisuutta etenkin sosiaalisella alueella. Sitä, miten vaikeaa Asperger-ihmisillä on aistiensa erityisyyden takia; miten he kokevat maailman, on luku sinänsä. Antroposofinen lääkäri Seija Zimmerman, jonka ansiosta oikea diagnoosi oli aikoinaan löytynyt, sanoi sen olevan mm. sitä, että jotkut aistit ovat liian auki, toiset liian kiinni.
Muutimme Helsingistä, ja siinä vaiheessa harkittiin peruskouluun vaihtamista, sielläkin todennäköisesti pienryhmässä tai vastaavassa. Kävimme kuitenkin keväällä katsomassa pojan kanssa Sammatin Kyläkoulua, joka oli asuinpaikkamme lähin steinerkoulu. Poika oli vuorenvarma asiasta: pitkästä koulumatkasta huolimatta hän halusi juuri tänne!
Poikani aloitti syksyllä 1999 12 lapsen luokassa. Koulussa oli muitakin erityislapsia ns. normaaliluokissa. Tukiopetusta sai tarvittaessa. Kouluvuodet Sammatissa sujuivat ihmeteltävän hyvin. Lämmin tunnelma ja yhteisöllisyys, ympäröivä maalaismaisema ja kodikkuus ovat jääneet mieleen. Koulujuhlat kertoivat meille vanhemmille, mitä kaikkea lasten kanssa oli eri luokilla saatu harjoiteltua. Björn toi kotiin hienosti tehtyjä käsitöitä – vesiprismasta ja puukulhoista aina Kultaturpeen huppariin.
Konfliktejakin tuli, neljän vuoden aikana kahdesti tilanne, joka edellytti kodin puuttumista asiaan. Yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla opettajien ja muiden vanhempien kanssa päästiin eteenpäin, enkä kokenut syyllistävää asennetta.
Yhdessä viimeisen kouluvuoden juhlista koin pysäyttävän hetken: poikani luokalla oli siellä eurytmiaesitys. Sosiaalisesti ja fyysisesti kömpelö nuorimies teki eurytmiaa aivan yhtä sujuvasti ja kauniisti kuin muutkin! Siinä hetkessä oma mieleni sai vastauksen: steinerkoulu, vaikeuksista huolimatta, oli ollut hyvä valinta. Ja erityisesti pojan oma päätös juuri Sammatin Vapaasta Kyläkoulusta! Koin siellä toteutettavan pedagogiikan olevan lähellä sitä alkukuvaa, tai ideaaleja, mitä steinerkoulun toivoisi olevan.
Sammatin jälkeen poika kävi ammattikoulun, valmistuen suurtalouskokiksi keväällä 2006. Tie aikuisuuteen on ollut hänelle haasteita ja kysymyksiä täynnä. Kiitosta hän on saanut työpaikoissa siitä, että ”tekee tosissaan”. Hänen oma kommenttinsa hiljakkoin: ”Aika Sammatin Kyläkoulussa oli hyvää aikaa, etenkin kun vertaan sitä muihin aikoihin elämässäni. Opettajat olivat enimmäkseen mukavia.”
Teksti: Laura Krook
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti